logo
Koti
Pelaajat
Ottelut
Tilastot
Historia

Koti

Pelaajat

Ottelut

Tilastot

Historia

Rouhijoiden historia

Tässä on kokoelma tarinoita ja tapahtumia, jotka ovat muokanneet Rouhijoiden historiaa.

Heinäkuu 2025

Heinäkuu 2025

Rouhijat pitivät heinäkuun alussa ensimmäisen saunaillan, joka oli jymy menestys ja henkeä kohottava kohti todellisia koitoksia. Alkulohko oli pettymys hyvästä taistelusta huolimatta ja ylempi jatkosarja jäi haaveeksi tälle nälkäiselle porukalle.

Lähdimme siis hakemaan vauhtia alemmasta jatkosarjasta, jonka piti olla tissien läpsyttelyä verrattuna aiempiin tuloksiin. Ensimmäinen peli kuitenkin osoitti poikien tietämättömyyden miesten peleistä ja tavoite pelaamisesta finaalipäivänä ja mustana hevosena mestaruuden voittaminen alkoi näyttää epätodennäköiseltä. Toivoa kuitenkin oli ja viimeiseen peliin mentäessä voitto olisi riittänyt finaalipäivän otatuksiin. Rouhijat olivat koko pelin niskan päällä, mutta lukuisat tolpat ja vastustajan once in a lifetime suoritukset murensivat Rouhijat, jotka sulivat kuin jäätelö hellepäivänä. Pettymys oli niin kova, että jopa toinen saunailta peruttiin GM:n toimesta, jonka mukaan pahempaa housuun kusemista ei oltu kesäliigan historiassa nähty.

Kesäliiga oli joukkueelle hauska yhteinen kokemus, josta kuitenkin jäi käteen suurimmaksi osaksi vain syvä pettymys. Tästä johtuen Rouhijat jäävät määrittelemättömän pituiselle tauolle, jonka jälkeen katsotaan voiko tällä rytmiryhmällä palata enää askiin missään muodossa.

Kesäkuu 2025

Kesäkuu 2025

Kesäliiga alkaa! Arpaonni ei suosinut Rouhjioita, jotka sijoitettiin suoriltaan kuoleman lohkoon verrattuna B-lohkon joukkueisiin. Ensimmäiset pelit pelattiin 4.6. joista tuloksina voitto ja tasapeli. Startti oli siis onnistunut, mutta pahin on vasta tulossa.

Toukokuu 2025

Toukokuu 2025

Rouhijat pitivät ensimmäiset (ja ainoat) harjoituksensa ennen kutkuttavaa kesäliigaa. Ihme, että jengi löysi paikalle :D

Kuun huippuhetki oli "upeiden" pelipaitojen sekä maskotin saapuminen.

IMG_2545.jpgIMG_2546.jpg

Rouhijalla oli hymy herkässä nähtyään seurajohdon.

Helmikuu 2025

Helmikuu 2025

Paitojen suunnittelu alkoi.

Paitoja alettiin suunnittelemaan Sepen ja Leksan toimesta. Suunnittelu oli yksi työmaa, jota ei auttanut vaativa johtoryhmä ja aivan paska softa, jolla suunnittelu tehtiin.

paita_etu.pngpaita_taka.png

Havainnollistavat kuvat paidoista

Tammikuu 2025

Tammikuu 2025

Ensimmäiset versiot Rouhijoiden logosta ja väreistä näkivät päivänvalon.

Ne eivät ole mitään taidetta, mutta onpa sentään jotain.

rouhijat valkone.png shredders.png

Ensimmäinen versio logosta. Tämä oli jotain aivan järkyttävää :D

Joulukuu 2024

Joulukuu 2024

Idea Rouhijoiden perustamisesta syntyi Raisiossa sijaitsevassa kodassa.

Tällöin perustajat päättivät, että heidän on aika tehdä jotain suurempaa. Ensimmäisiä kiinnityksiä joukkueeseen alettiin jo tekemään ja juttu lensi.


logo

Quote

"Täällä ei mestispullot juhli"

— Joku viisas joskus

Sosiaalinen media

Yhteystiedot

[email protected]

© 2025 Lauri Wilppu. All Rights Reserved.